18.3.2013

Hiljaiseloa (tai sitten ei)

Hiljaista on ollut kyllä ainoastaan blogin puolella. Päivisin kotona ollessa ei meinaa jaksaa ajatella tarpeeksi tällä hetkellä, kun pikkuneiti uhmailee välillä melkoisenkin vahvasti ja sitten, kun hänet saan päiväunille, lösähdän vain sohvalle tuijottamaan Mad meniä tai jotain muuta. Ajatus ei vaan luista tarpeeksi blogin kirjoittamista varten - ainakaan kovin usein.

Viikonloppu vierähti vanhempieni luona Seinäjoella. Jussi tosin joutui lähtemään tekemään pientä jarruremonttia meidän autoon lauantaina ja me Pikku-M:n kanssa jäätiin viettämään aikaa mummalaan. Äiti "pakotti" allekirjoittaneen lähtemään lauantai-iltana humpalle rakkaan pikkuveljen ja hänen avovaimonsa kanssa ja eipä kyllä yhtään haitannut pieni tuulettuminen. Viime kerrasta Seinäjoen yössä olikin noin 5 vuotta. Kierrettiin muutamat baarit ja loppuillaksi sitten rantauduttiin Ilonaan, että pääsi vähän vipattavaa tanssijalkaakin ruokkimaan. Pitihän sitä käydä Celtic Housessa sunnuntaisen Saint Patrick's dayn kunniaksi!

Oli muuten todella ihana tulla eilen kotiin, kun rakas aviomies oli siivonnut, tiskannut ja pyykännyt (tuli itse siis lauantaina illalla kotiin autonkorjausreissulta ja oli sunnuntaina päivällä yksin kotona)! Mulle tuollaiset pienetkin jutut ovat romanttisia eleitä ja tuli kyllä niin hyvä mieli. :)

Laitan tällä viikolla postaukset ainakin Buzzador-kampanjasta, jossa olen mukana sekä minusta ja parista minulle rakkaasta asiasta. Lupaan!

2 kommenttia :

  1. Voooi, ihana mies! Meillä ei vielä olla samaa yllätystä nähty, mut mä oon jo suuresti onnellinen jos toinen on tyhjänny tiskikoneen :D

    Munkin pitäs lähtee lauantaina siskon kans viihteelle Seinäjoen yöelämään, hän kun täytti sunnuntaina 18.. Tunnen itteni melko vanhaks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin meilläkään tuollaisia yllätyksiä saa kokea, vaikka toki muuten mies siivoaa jne. :)

      Pari kertaa tuli kyllä itellekki vanha olo, kun esim. Kulmassa käydessä paikka pamahti yhtäkkiä täyteen noin 18-vuotiaita tyttöjä. Kompensaatiota tuli onneksi sitten parissa paikkaa, kun joutui näyttämään paperit! :D

      Poista