Välillä vähän jotain pikkuisen pintaa syvemmältä. Nimittäin äitiydestä ja äitinä olemisesta.
Jo todella nuoresta asti oon tiennyt, että haluan lapsia ja mieluummin nuorena. Mieluummin näen itseni nelikymppisenä teinin tai parikymppisen äitinä
(ja mielellänikin alle viiskymppisenä mummana), kuin kouluikäisen
saatika sitten taaperon. Tähän on isolta osalta varmasti vaikuttanut suhde omiin vanhempiini, jotka saivat minut, kun äiti oli 22 ja isä 23. Meillä on aina ollut hyvin avoin suhde ja olen aina tykännyt, kun omat vanhempani ovat olleet nuoria verratessa kaverien vanhempiin, jotka samalla olivat usein myös hyvin tiukkoja ja vanhanaikaisia.
 |
| Noin kahdeksannella kuulla mökillä |
Meillä on rakkaan aviomiehen kanssa ollut yhteinen sävel lapsiasioissa aina, joten kun raskaustesti näytti plussaa, ei olisi tullut mieleenkään mikään, että lapsi ei saisi pieneen perheeseemme syntyä. Toki se plussaaminen aiheutti sisäisen mylläkän. Miten ihmeessä sitä osaa olla äiti? Mitä jos tekeekin kaiken ihan väärin ja lapsi ei koskaan opikkaan puhumaan tai kasvaa ihan kamalaksi? Toki tuollaisia miettii varmasti jokainen äiti.
Ensimmäisen kerran luulin olevani huono äiti, koska imetys ei meillä koskaan oikein onnistunut. Maitoa ei vain riittänyt pienelle ihmiselle tarpeeksi ja jo laitoksella jouduttiin vauvalle antaa korviketta. Silloin se kaikki oli musertavaa, kun joka tuutista toitotettiin, että PITÄÄ imettää kauan ja EI MISSÄÄN NIMESSÄ saa antaa muuta kuin äidinmaitoa pitkään aikaan. Myöhemmin sen on kyllä ymmärtänyt, että enhän minä sille maidon riittämättömyydelle mitään voinut ja jokainen lapsi on yksilö, joka ei nyt välttämättä vain suostu niihin sovittuihin suosituksiin ruokahalunsa kanssa. Meillä siispä ruvettiin antamaan illalla velliä jo alle 3kk, kun öistä ei meinannut tulla yhtään mitään pelkällä maidolla. 2,5kk jaksoin yrittää imettämistä, mutta luovutin, kun tyttö vain itki rinnalla, eikä suostunut edes ottamaan kiinni.
Vauvan kasvaessa tämän päivän äitejä syyllistetään, jos et käytä vauvalla kestovaippoja, tee soseita itse ja käy kaikissa mahdollisissa aktiviteeteissa, mitä on tarjolla (siis muualla, täällähän on tarjolla oikeastaan vain ja ainoastaan toisella kotimaisella, joka ei allekirjoittaneelta taivu). Listaahan voisi jatkaa vaikka kuinka. Pointtina kuitenkin se, että odottavia ja pikkulasten äitejä syyllistetään ihan jatkuvasti ja ihan kaikesta, mikä poikkeaa joko "suosituksista" tai sen hetken trendeistä. Mutta hei, ei sellaiset asiat oikeasti kenestäkään huonoa äitiä tee. :)
Kun on seurannut ja seuraa oman jälkeläisensä kasvua vierestä, ei sitä voi kuin ihmetellä. Minustako tuo ihmeellinen pieni persoona on tullut? Sitä huomaa omia ja puolison piirteitä, jotka ovat siirtyneet eteenpäin lapseen ja välillä oikein naurattaa, kun pienellä on ihan samanlaisia eleitä ja ilmeitä, kuin vanhemmillaan. Pikku-M:ssä on kyllä hieman enoansakin, ainakin valokuvienottotilanteissa... ;)
Tahdon äitinä olla mahdollisimman paljon lapseni kanssa, kun hän on vielä pieni. Ja onneksi siihen on ollut mahdollisuus ja olen ollut hänen kanssaan kotona jo melkein sen 2,5 vuotta. Mielestäni ei ole väärin, että äiti palaa töihin tai opiskeluihin lapsen ollessa pieni. Kukin tekee tavallaan. Omalla kohdallani olisi ollut jotenkin musertavaa, jos kaikki uudet kehitysvaiheet olisi ensimmäisenä nähnyt hoitotäti, enkä minä tai mies. Nyt tulevana syksynä olisi sitten tarkoitus hankkia tyttöselle hoito- ja itselle työpaikka.
Eihän tämä äitinä oleminen aina ruusuista ole. Välillä tuntuu siltä, että tekisi mieli vain lukita itsensä hetkeksi vessaan, kun uhmaikäinen raivoaa ja tekee kaikkea, mitä ei saisi tai vauva vain itkee ilman mitään syytä, kaikki on jo koitettu, etkä enää tiedä mitä tekisit. Joskus on kultaakin kalliimpaa saada edes hetki aikaa itselle. Tämä on yksi niistä syistä, joiden vuoksi en koskaan esimerkiksi siivoa tai pyykkää päiväunien aikana. Ne voi tehdä silloinkin, kun mies on kotona ja nykyään pian 2,5-vuotiaan kanssa ne on helppo tehdä lapsen hereilläoloaikana, koska hänestähän on oikein kiva auttaa näissä asioissa. Keksin niin paljon parempiakin tapoja viettää päikkärien ajan, että kyllä mieluummin otan sen ajan ihan itselle!
Meillä on siitä hyvä tilanne, että meillä on ihania isovanhempia, jotka enemmän kuin mielellään ottavat Pikku-M:n muutamaksi tunniksi tai yöksikin hoitoon, kun vanhemmat tarvitsevat hieman yhteistä aikaa tai aikaa ystävien kanssa. Tekee parisuhteelle ihmeitä joskus karata ihan kahdestaan vaikka vain sitten elokuviin ja syömään.
Vaikka aina ei ole ruusuista, niin kyllä sitten tulee niitä hetkiä. Hetkiä, kun on vain niin täynnä rakkautta sitä pientä ihmistä kohtaan. Eikä sitä mihinkään vaihtaisi ikinä, niinä huonoinakaan. Ei yhtään mihinkään. Niin kliseistä kuin se onkin, Pikku-M ja äitiys on parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut ja suurin saavutukseni. On se pimu puhumaankin oppinut, eikä nyt vielä ainakaan ihan kieroon kasvaneelta vaikuta, vaikka sitä joskus pelkäsinkin. ;)
-010604.jpg)
