Elämää se vain on...

Mä tiedän, että se mitä aion nyt teille kertoa, tulee järkyttämään monia. Koska sitä tämä on aiheuttanut kaikissa, järkytystä. Ja epäuskoisuutta. Ja ennenkaikkea keskustelua.

Puhuin tuossa "paluupostauksessani" tulevista muutoksista elämässä. No. Pitkän harkinnan jälkeen tultiin aviomiehen kanssa siihen tulokseen, että ollaan siinä pisteessä, kun on parempi nostaa kädet pystyyn ja todeta, että ei tätä enää pysty korjata. Ollaan siis eroamassa. Päätöstä ei tehty helposti ja ajatus on muhinut molempien päässä jo todella kauan (siis oikeasti todella kauan), mutta vaati aikaa uskaltaa sanoa se ja todeta, että tämä oli nyt tässä. Syihin en sen suuremmin ala pureutua näin julkisella foorumilla, ei niitä tiedä kaikki "oikeat tututkaan". :) Muutetaan erilleen tulevan kuun vaihteessa. Itse olen jo asunnon löytänytkin, kiitos yhden työkaverin, ja huomenna olisi tarkoitus kirjoittaa vuokrasopimus. Jos olisin taikauskoisempi, niin olisin tuossa joku aika sitten ottanut vihkisormukseni rikkoutumisen jonkinlaisena merkkinä tulevasta.

Pikku-M tulee asumaan meidän molempien luona vuoroviikoin. Meille se on paras ja ainut oikea vaihtoehto, koska meidän mielestä molemmilla vanhemmilla ja ennenkaikkea lapsella on oikeus viettää yhtä paljon aikaa yhdessä. Alussa mennään kyllä varmasti lapsen ehdoilla ja jos hän esimerkiksi kesken toisen luona vietettävän viikon mennä toisen luokse, hän saa mennä. Pieni ihminen ei vielä ymmärrä, mitä se eroaminen tarkoittaa, niin ollaan puhuttu tytölle, että kohta asutaan kahdessa kodissa, joista toisessa hän saa asua isin ja toisessa äidin kanssa.

Sen voin vielä sanoa, että pitkästä aikaa ollaan molemmat oikeasti onnellisia ja helpottuneitakin, kun asiat ovat selvinneet niin hyvin ja ero tapahtuu hyvissä väleissä ja ystävinä. :) Mulla on todella hyvä olo, osittain johtuen tästä ja osittain muusta. Saadaan molemmat ruveta elämään omaa elämäämme, eikä meidän tarvitse katkeroitua vuosia huonossa avioliitossa. :)

Long time no see... again.

Hei vaan kaikki! Mun uudenvuodenlupaukseni vähän räjähti käsiin, enkä ole kirjoitellut pitkään pitkään aikaan mitään. Oikeasti ei tässä ole kyllä aikakaan riittänyt oikein mitenkään päin, työt ja arki vievät niin hurjan paljon ajasta ja iltaisin ei jaksa enää keskittyä postausten tekemiseen. Vieläkö siellä joku seuraaja näkee tämän postauksen vai joko kaikki on painaneet unfollow? :D

Mitä tänne sitten kuuluu? No aika paljonkin. Olo on keventynyt viitisentoista kiloa! En ole painanut näin vähän varmaan kymmeneen vuoteen, lukemat muuttuivat vaa'assa kaksinumeroisiksi ja olen niin ylpeä itsestäni. Vyötä on saanut kiristää reilun kymmenen senttiä kireämmälle ja kaikki vaatteet ovat isoja. :) Jopa tänä keväänä ostamani ihana bikerfarkkutakki on jo vähän turhan tilava. Saan varmaan myydä sen syksyllä, koska en aio saada kilojani takaisin! Tässä kuva viime viikonlopulta ystävien häistä, joita juhlittiin ihan loistavassa aurinkoisessa säässä ja ilta oli aivan mahtava. Ja miten söpö tuo 3,5v pikkuneiti onkaan!

Meidän elämässä on tulossa isoja muutoksia lähiaikoina (ei, en ole kuitenkaan raskaana), joista tulen kyllä kertomaan sitten, kun aika on sopiva. Luultavasti tulee sitten enemmän aikaa taas bloginkin naputtelulle. :) Uudet tuulet puhaltavat ja olen onnellinen!